Ajankohtaista

< Takaisin

Yksityishenkilönä olevan vuokralaisen nimiin ei enää siirretä laskuja

Oulun Vesi ei tee enää laskutuksen siirtoa yksityishenkilönä olevan vuokralaisen nimiin, vaan laskun vastaanottaja on sopimusasiakas. Sopimusasiakkaalla tarkoitetaan kiinteistön omistajaa, jolla on vesihuoltolaitoksen kanssa sopimus kiinteistön liittämisestä laitoksen verkostoon tai laitoksen palvelujen toimittamisesta ja käyttämisestä. 

Oulun Vesi laskuttaa käyttö- ja muut mahdolliset vesihuoltomaksut kiinteistön omistajalta, jonka laskutusosoite pitää ilmoittaa Oulun Veden asiakaspalveluun.

Perustelut muutokselle

Laskutus perustuu sopimukseen. Laskun siirto vuokralaisen nimiin ei muodosta sopimusta vuokralaisen kanssa, eikä siirrä sopimuksen velvoitteita vuokralaiselle. Vastuu laskuista ja niiden maksamisesta on edelleen liittymän omistajalla. Omistajan vastuulla on myös seurata sopimusten velvoitteiden täyttymistä.

Laskutus edellyttää henkilötietojen liittämistä asiakasrekisteriin. Muiden kuin asiakkaiden henkilötietojen liittäminen vesihuollon asiakasrekisteriin ei ole tietosuoja-asetuksen mukaista. 

Omistaja ja vuokralainen sopivat keskenään laskujen maksamisesta

Omistaja voi laskea vesimaksun seuraavalla kaavalla:

kulutuksen mukainen maksu = mittarilukema vuokrasuhteen lopussa – edellinen tasauslukema * veden ja/tai jäteveden käyttömaksu 

perusmaksun osuus = mittarikoon mukainen perusmaksu / 365 * vuokrasuhteen pituus päivinä

Omistaja voi tarkistaa laskuttamista varten tarvittavat tiedot perusmaksujen, vesi- ja jätevesimaksujen suuruudesta alla olevasta linkistä maksut ja taksat.

Tyypillisimmin omakotitalossa on DN 20-mittari (≤ 20 mm) joka kuuluu alimpaan perusmaksuluokkaan. Lisäksi on syytä huomioida, että jos käytössä on sekä vesi että jätevesi, on kummallekin laskettava oma perusmaksu.

Lisätietoja:

Sopimusehdot

Maksut ja taksat

Yleiset sopimusehdot

 

Jakolinkki