Puolivälinkankaan vesitorni

Puolivälinkankaan vesitorni on monelle oululaiselle ja Oulun ohi ajavalle tuttu maamerkki. Tänä vuonna Puolivälinkankaan vesitorni täyttää 50 vuotta, sillä se otettiin käyttöön toukokuussa 1969. Säiliön sienimäinen muoto oli vielä tuolloin varsin uusi, mutta myöhemmin muoto on yleistynyt.

Puolivälinkankaan vesitornin ylin vedenpinta on 69 metriä merenpinnan yläpuolella ja noin 47 metriä maanpinnan yläpuolella. Itse tornin korkeus on merenpinnasta mitattuna 77 metriä. Sen laelle on rakennettu myös tähtitorni, joka on tähtiharrastajien käytössä. 

Vesitorni on muutakin kuin maamerkki - se on Oulujoen pohjoispuolinen tärkeä vesisäiliö. Lisäksi se ylläpitää painetta vesijohtoverkostossa. Tornin vesi turvaa kaupunkilaisten veden saannin sähkökatkojen ja muiden käyttöhäiriöiden aikana. Toisaalta vesisäiliön vedellä myös varmistetaan palokunnan sammutusveden saanti hetkellisen suuren vedentarpeen aikana. Vesitornit ovatkin sellaisenaan toimivia vesivarastoja ja vedenjakelun varmistajia. 

Vesi vaihtuu kerran vuorokaudessa

Vesitornin vesi vaihtuu kerran vuorokaudessa. Päivisin vesisäiliö tyhjenee kulutuksen mukaan, kun taas yöllä säiliö täytetään jälleen täyteen. 

Vesitornia on kunnostettu kolme kertaa. Ensimmäisen kerran vuosina 1996 - 1997 ja sitten vuonna 2000, jolloin vesitornin kattotasanteen betonireuna korjattiin. Viimeisin korjaus tehtiin 2012, jolloin ulkopuolen betonipinnat kunnostettiin. 

Vesitornia täytetään pääsääntöisesti Hintan vesilaitokselta vesijohtoa pitkin. Vesilaitoksen pumppauksella saadaan aikaan verkostoon vesipaine.

Muraali koristaa alaosaa

Vuonna 2018 Puolivälinkankaan vesitornin alaosaan maalautettiin muraali, jossa on kaksitoista suomalaista eläintä. Taiteilija Timo Tyynismaan taideteos on ollut pidetty, ja sen edessä on otettu lukuisia valokuvia. Maalaus toteutettiin syyskuussa. Muraalin eläimistä järjestettiin nimikilpailu vuonna 2019, ja eläinten nimiksi tulivat seuraavat: 

Kettu Kaunisturkki
Kärppä Lumisäihke
Karhu Metsänmahti
Leppäkerttu Punaviitta
Metso Silkinhohde
Sammakko Hurjahyppy
Sorsa Lammenloiske
Sudenkorento Sinisiipi
Susi Harmaatahto
Talitiainen Aamunlaulu
Pikkuvarpunen Koreahöyhen
Ahven Raitapyrstö

Kerran vuodessa avoimet ovet

Puolivälinkankaan vesitorniin pääsee tutustumaan kerran vuodessa Oulun Päivien aikaan, jolloin vesitornia pidetään auki yleisölle.

Tänä vuonna vesitorni on avoinna Oulun Päivillä lauantaina 15.6. ja sunnuntaina 16.6.2019. Mukana on myös muraalista tuttu Kettu Kaunisturkki, joka saapuu ihka elävänä tapaamaan tornille saapuvia lapsia. 

 

Vesitornifaktoja

Korkeus maanpinnasta 55 metriä

Yläkartion halkaisija 52,5 metriä

Jalan halkaisija 11 metriä

Vesitilavuus 6 000 kuutiota

Vesitornin säiliö pestään viiden vuoden välein

Rakennuttaminen
Oulun kaupungin rakennustoimisto v. 1966 - 1969

Suunnittelu
Suunnittelu Oy E. Niemelä ja Insinööritoimisto Maa ja Vesi Oy

Rakennustyöt
Voimarakenne Oy

Tornin tarinat

Tällä palstalla julkaistaan kaikki Tornin tarinat sitä mukaa, kun niitä tulee kilpailuun. Osallistu itsekin kilpailuun Tornin tarinat -sivulla.

Näet kaikki tarinat klikkaamalla näiden kahden tarinan alla olevasta nuolesta. 

***

Olin kesätöissä 1970-luvun puolivälissä rakentamassa Pyhän Tuomaan kirkkoa. Meillä oli työmaaparakit lähes vesitornin juurella, mutta sinä kesänä ei nuorella miehellä ollut aikaa käydä ylhäällä; myöhemmin olen siellä joskus käynyt. Insinöörirakentajat oli rakennusliikkeen nimi.

Työkaverina minulla oli toinen kesäpoika, joka oli juuri saanut kevarikortin ja tietysti tuli Kawasakillan töihin. Hänellä oli tapana tulla moottoritietä ja oikaista juuri vesitornin kohdalla ojan yli työmaaparakille. Eräänä sateentihkuisena aamuna hän sitten tuli nilkuttaen töihin ja kertoi kaatuneensa jarruttaessaan liukkaalla asfaltilla ja rikkoneensa moottoripyöränsä, mutta onneksi ei pahemmin itseään, kun oli kesärahoillaan juuri ostanut hienon nahkahaalarin. Kaveri ei tietenkään uskaltanut kertoa pomolle, vaan konkkasi urhoollisesti koko työpäivän. Pari viikkoa kevari oli korjauksessa, nahkapuku parsinnassa ja polkupyörä nöyrästi käytössä, mutta heti Kawan kuntoon saatuaan tuli sillä taas töihin. Tietenkin oikaisten vesitornin kohdalla ojan yli, koska se oikaisi pari sataa metriä!

Jokke58 

***

Vesitorni toimi maamerkkinä tutustuessa Ouluun pyörällä ja auttoi oikean reitin valinnassa. Näkyi sopivan kauas ja tiesi missä suurinpiirtein oli kulkemassa ja minne suuntaan pitäisi lähteä.

UusOululainen 

***

Kaikki Tornin tarinat

Joskus 70-luvun alkupuolella oltiin usein serkkujemme luona kylässä. Asuivat siinä Välivainiolla likellä vesitornia. No pitihän se käväistä tutustumassa torniin ja sitten usein myöhemminkin. Tutustumisreissuillamme oli tapana kiivetä aina niiden näkoalatasanteen suojakaiteiden yli ja käväistä kurkkimassa lipalta suoraan alas. Huikeat oli maisemat ja ymmärsi, kuinka korkealla olimme Piti vaan olla sukkela, ettei kukaan kerkeä hakea

Kookaaves 

***

Paulaharjun ala-aste sijaitsee vesitornin vieressä. Kerran vuodessa pääsimme uimahallille uimakouluun, jonne kuljettiin busseilla, jotka kävivät kääntymässä tien päässä ajamalla vesitornin ympäri. Tapana oli laulaa yhdessä "Paljon kierroksia, paljon kierroksia, vesitornin ympäri kierroksia". Jos kuski painoi kaasua ja ajoi useamman kierroksen, sai hän huikeat suosionosoitukset ja riemun kiljahdukset. Jos lisäkierroksia ei tullut, niin voi sitä buuauksen ja pettymyksen määrää. Bussikierros vesitornin ympäri oli kuin hetki huvipuistolaitteessa.

Koululainen 90-luvulta 

 

***

Muistan, kun lapsuudessani 90-luvulla käytiin paljon Oulussa perheeni kanssa ja ajettiin Haukiputaalta moottoritietä Ouluun ja käytiin muun muassa aina Raksilan marketeilla ja Anttilassa. Puolivälinkankaan vesitorni oli aina se merkki, että pian ollaan kaupungissa ja riemu alkoi sen nähdessään. Muistan isäni monesti sanoneen moottoritiellä vesitornin kohdalla, että hän on siellä katolla käynyt. Itse en ole koskaan tornissa käynyt, mutta aina siitä ohi mentäessä torni muistuttaa niistä lapsuuden mahtavista Oulun reissuista. Nostalgista.

Michael

***

Lapsuudenkotini on Välivainiolla, joten Puokkarin vesitorni tuli tutuksi. Muistelen, että torniin olisi ollut markan pääsymaksu (toki aika on voinut kullata hinnan noinkin alas). Vesitornin alimmassa kerroksessa oli kioski, josta joskus ostettiin irtokarkkeja. 

Tornista oli huikeat maisemat, mutta tuli meillä kavereiden kanssa hiukan pöljäiltyäkin. Kilpailtiin, kuka meni makaamalla lähimmäksi reunaa ja joskus saatettiin pudottaa joku roska sieltä alas. Muistan, kun kerran alhaalla oli poliisiauto niin oltiin varmoja, että nyt ollaan jääty jostain hölmöilystä kiinni, eikä meinattu uskaltaa tulla alas ja ulos koko tornista.

Nykyään Oulun Päivien aikaan käyn vesitornissa omien lasteni kanssa nostalgisoimassa. Perinne on, että  ylhäältä soitetaan 82-vuotiaalle isälleni ja hän tulee kotipihalleen huiskuttamaan ja me vilkutetaan tornista takaisin. Hyvin näkyy ja joka kerta on yhtä hauskaa.

Syntynyt -71 

***

Sen ainoan kerran, kun pääsimme lapsuudenperheemme kanssa kesälomareissulle Ouluun, niin 4-vuotiaan pikkusiskoni punainen saapas tippui Puolivälinkankaan vesitornin maastoon, eikä sitä koskaan löytynyt.

Punasaapas 

***

Tämä on ehkä lapsuuden aikaisista muistoista ensimmäisiä. Asuttiin Hiidentie 8. Muistan vielä kun olimme perheeni kanssa tornin huipulla ja oli lämmin tuuli. Katselin suojakaiteen takaa huikeita maisemia ihmeissäni. Hieno kokemus ja aikaa taitaa olla ainakin 35 vuotta vierähtänyt. Edelleen tornin ohi ajaessani muistan tuon päivän. Reissusta on tallessa valokuvatkin.

Jani 

***

Oli aurinkoinen ilma, joka takasi hyvän näkyvyyden yli koko Oulun.

Utelias 

***

Oli suuri kokemus 80-luvun alussa käydessämme vesitornin huipulla. Lapsia oli mukana ja pelotti katsella korkeuksista, mutta hauskaa oli.

Sitä aikaa se.

***

En ole vielä käynyt, mutta olisi mukava käydä. Monesti olen ohi ajaessani ihaillut.

Krissi 

***

Olimme 12-vuotiaat pojanvesselit Heinäpäästä. Jo silloin Manskun kans kovia pyöräilemään ja seikkailemaan. Kuinkas ollakaan olimme Puolivälinkankaalla vesitornin kohdalla ja hoksasimme, että eiköhän mennä tutustumaan tuohon rakennelmaan. Meillä oli tietenkin eväsleivät ja limpparit mukana, joten menimme tornin huipulle mässäilemään eväät. Hulluja kun oltiin, niin tietenkin mentiin kaiteen ulkopuolelle istumaan aivan reunalle, jalat roikkuen. Tuumasimme vain, että kyllä nuo eväät maistuvat näin korkeallakin.

Eipä tuota temppua enään uskaltaisi tehdä.

Jouska Heinäpäästä

***

Muutin puolisoni perässä maalta kaupunkiin, Puolivälinkankaalle. Moottoritietä täytyi osata ajaa pohjoiseen ja Puokkarin vesitorni toimi hyvänä maamerkkinä, että tiesin kääntyä seuraavasta rampista. Monta kertaa kävin lenkillä vesitornilla, aina sitä ihmetellen ja ihaillen. Puolivälinkankaalla oli ensimmäinen yhteinen kotimme ja edelleen pidän vesitornia sen merkkinä, tulee lämmin mieli sitä katsellessa ohikulkiessa.

Kainuulainen 

***

Puokkarilla pikkupoikana  70-luvulla  asuneena hieman yli 10 kesäisenä tuli usein käytyä seikkailemassa vesitornissa. Kaikkia urheita ja hullunrohkeita temppuja tuli kavereiden kanssa tehtyä joista vanhemmat eivät tiedä tänäkään päivänä mitään. Temppuja olivat mm. "kuka juoksee nopeimmin tornin yläreunan kaiteen väärällä puolella tornin ympäri tai kuka uskaltaa käydä lähimpänä kurkkimassa  kaiteen väärällä puolella tornista alaspäin. Käytännössä aivan reunalla tuli itsekin käytyä. Omille lapsilleni olen nämä jutut kertonut. Portaita juostiin kilpaa milloin ylös- ja milloin alaspäin. Alakerran kioskista sai halvalla hyviä merkkareita sekä supersalmiakkipastilleja, jotka muistaakseni maksoivat 50 penniä rasia.

Juha 

***

Yhtenä kesän 1969 aurinkoisena viikonlopuuna päätimme lähteä ihailemaan maisemia vesitornin huipulta. Toukokuussa syntynyt tyttäremme veteli makeita unia lastenvaunuissa, jotka jätimme tornin oven viereen. Nousimme ylös hissillä ja ihailimme tovin allamme leviävää kaupunkia. Tullessamme hissillä alas menopelimme juuttui yhtäkkiä matkalle eikä suostunut hievahtamaankaan, vaikka painelimme koko nappularepertuaarin läpi useampaan kertaan. Kauhu alkoi täyttää mielemme, kun mitään ei tapahtunut: isä ja äiti vankina 30-40 metrin korkeudessa kolkossa tornissa ja parikuukautinen lapsi yksin vaunuissa tornin juurella. Korkeimmat voimat ilmeisesti tunnistivat hätämme, kun hissi omia aikojaan lähti liikkeelle ja pääsimme alas.  Helpotuksemme oli suunnaton, kun puolen tunnin poissaolomme jälkeen lopulta näimme tyttären nukkuvan edelleen sikeästi aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mutta yhä vieläkin 50 vuoden jälkeen, kun ohitamme tornin, nuo kauhujen minuutit palaavat mieleemme. Tornissa ei ole tuon tapahtuman jälkeen tullut vierailtua - mikä lienee syynä.

Anatoli 

***

Kun olin pieni, isä vei meidät käymään Puokkarin vesitornissa kun tuli vieraita - kovin montaa nähtävyyskohdetta Oulussa ei ollut. Näköala oli huikea ja lapsesta jännittävä. Koska asuimme pohjoispuolella, vesitornin ohi ajettiin päivittäin ja niin ajoin itsekin vuosikaudet kun kuljin kaupungissa töissä.

Maakari 

***

Puolivälinkankaan vesitornilla oli kaikille avoin tutustumispäivä vähän sen jälkeen kun olimme muuttaneet Keski-Suomesta Ouluun. Oli hienoa päästä katsomaan uutta kotikaupunkia tornin huipulta ja etsiä jo tuttuja paikkoja. Tapahtuma tulee mieleen joka kerta tornin ohi ajaessamme.

Johanna 

***

Alakouluikäisenä kuljin Puolivälinkankaan kirjastoon Välivainiolta. Jo, kun tulin alikulkutunnelissa lähemmäs vesitornia, aloin juosta. Olin varma, että muriseva vesitorni kaatuu päälleni ja juoksin mennen tullen niin kauan, että olin varma, etteivät tornin  sirpaleetkaan lennä päälleni, jos se kaatuu! Nyt tiedän, että moottoritieltä kuuluva liikenteen ääni oli se murina, jonka kuulin, eikä kaatuva torni!

KristiinaL

***

Asuttiin Välivainiolla 70-luvun puolessa välissä. Kesäisin oli helppoa ja mukavaa piipahtaa vesitornille katselemaan kaupunkia. Helppoa siksi kun se oli aina auki kun sinne yritti. Jännääkin se kymmenvuotiaan mielestä tietenkin oli.

Kt37

***

It was a surprise to me to find a few frames of Oulu when I was scanning my late father's old negatives. We don't know who these people are on the pictures, but the images were taken on the top of the water tower in 1974. He was backpacking and hitchhiking through Northern Europe in his early 30s. He was from Hungary, and I guess his love of Finland was contagious, because me and my wife ended up  moving to Oulu 8 years ago and now we have our own family growing rapidly here. 

Levi

***

Pikkutyttönä 70-luvulla vesitorni oli auki muistaakseni päivittäin. Silloin alakerrassa oli pikku kioski mistä ostettiin tikkarit ja kiivettiin portaita ylös katselemaan maisemia. Hissillä ei uskallettu mennä. 

Anne puokkarilla kasvanut