Ympäristövaikutukset - Oulun Vesi - Oulun kaupunki

LÄHTÖKOHTANA LUONTO­VAIKUTUSTEN MINIMOINTI​

Uuden varavesihankkeen suunnittelussa lähtökohtana on ollut luontovaikutusten minimointi. Vedenoton määrää on vähennetty kolmannekseen, 11.000 kuutioon päivässä siten, että kriisivalmiuden kriteerit juuri ja juuri täyttyvät. Vettä otetaan maltillisesti ja sen määrää voidaan myös vähentää poikkeuksellisen kuivissa oloissa.

Vedenotolla ei tule olemaan vaikutusta alueen tämän hetkiseen maankäyttöön, kuten metsätalouteen tai marjastukseen.

Perhonen kasvilla

 

Ympäristövaikutuksia seurataan tarkkaan

Pohjaveden muodostumista on tutkittu tarkoin Viinivaara-Kälväsvaara –alueella. Tutkimuksissa on selvitetty muodostuman rakennetta ja koepumppauksien kautta on hankittu tietoa hyödynnettävissä olevan pohjaveden määrästä. Näiden tutkimustulosten perusteella pohjavettä syntyy alueella enemmän kuin 11 000 kuutiota päivittäin. Oulun Vedellä on kuitenkin velvollisuus seurata pohjaveden pinnassa tapahtuvia muutoksia ja vedenoton vaikutuksia ympäristöön.

Alueelta on olemassa mittava määrä myös muita luontoselvityksiä.

Ympäristövaikutusten seurannan tekevät erityisen tärkeäksi vedenoton alueella sijaitsevat kaksi Natura-aluetta sekä useat lähteet, joita Suomen vesilaki suojelee.

Pohjaveden otosta aiheutuu ympäristövaikutuksia, mutta ne eivät jakaudu alueelle tasaisesti, sillä pohjaveden pinta alenee eniten vedenottamojen läheisyydessä. Erityisesti Natura-alueisiin kohdistuvia ympäristövaikutuksia on tutkittu tarkkaan. Alueelta on olemassa myös muita selvityksiä.

Viinivaara-Kälväsvaara -alueella on tutkittu tarkasti sadannan määrää ja pohjaveden muodostumista. Viinivaaran alueella pohjavetta syntyy 24.000 kuutiota päivässä ja Kälväsvaaran alueella 15.000 kuutiota päivässä.


Lue lisää pohjavedenoton ympäristövaikutuksista:
Miksi pohjaveden otosta aiheutuu ympäristövaikutuksia?
Millaisia vaikutuksia vedenotolla on Natura-alueisiin?
Alueen lähteet on inventoitu
Taustalla paljon tutkimusta


Kemikaalien ja energian kulutus vähenee

Selkein hyöty pohjaveden käytöstä on kemikaalien ja energian kulutuksen väheneminen. Viinivaara-Kälväsvaara –alueella muodostuva pohjavesi on laadultaan erinomaista eikä vaadi käsittelyä ennen talousvesikäyttöä veden alkaloimista lukuun ottamatta.

Oulujoen veden puhdistamiseen juomavedeksi käytetään tällä hetkellä n. 3000 tonnia (noin 100 täysperävaunullista rekkaa) erilaisia kemikaaleja, kuten ferrisulfaattia, natriumhypokloriittia ja ammoniakkia. Pintaveden puhdistaminen on työläs prosessi, missä on useita eri vaiheita. Uuden varavesihankkeen toteutuessa ympäristökuormitus vähenisi Oulussa siis lähes kolmanneksen, kun puhdistamista vaativasta pintavedestä korvattaisiin 1/3  jo valmiiksi puhtaalla pohjavedellä.
 
Kaivo

Viinivaara-Kälväsvaaran alueelta saatava pohjavesi on puhdasta ja korkealaatuista. Se on juomakelpoista sellaisenaan. Ennen vesijohtohtoverkostoon johtamista vesi täytyy kuitenkin alkaloida, eli sen pH-arvoa nostetaan ja happamuutta vähennetään.