Puolivälinkankaan vesitorni

Puolivälinkankaan vesitorni on monelle oululaiselle ja Oulun ohi ajavalle tuttu maamerkki. Tänä vuonna Puolivälinkankaan vesitorni täyttää 50 vuotta, sillä se otettiin käyttöön toukokuussa 1969. Säiliön sienimäinen muoto oli vielä tuolloin varsin uusi, mutta myöhemmin muoto on yleistynyt.

Puolivälinkankaan vesitornin ylin vedenpinta on 69 metriä merenpinnan yläpuolella ja noin 47 metriä maanpinnan yläpuolella. Itse tornin korkeus on merenpinnasta mitattuna 77 metriä. Sen laelle on rakennettu myös tähtitorni, joka on tähtiharrastajien käytössä. 

Vesitorni on muutakin kuin maamerkki - se on Oulujoen pohjoispuolinen tärkeä vesisäiliö. Lisäksi se ylläpitää painetta vesijohtoverkostossa. Tornin vesi turvaa kaupunkilaisten veden saannin sähkökatkojen ja muiden käyttöhäiriöiden aikana. Toisaalta vesisäiliön vedellä myös varmistetaan palokunnan sammutusveden saanti hetkellisen suuren vedentarpeen aikana. Vesitornit ovatkin sellaisenaan toimivia vesivarastoja ja vedenjakelun varmistajia. 

Vesi vaihtuu kerran vuorokaudessa

Vesitornin vesi vaihtuu kerran vuorokaudessa. Päivisin vesisäiliö tyhjenee kulutuksen mukaan, kun taas yöllä säiliö täytetään jälleen täyteen. 

Vesitornia on kunnostettu kolme kertaa. Ensimmäisen kerran vuosina 1996 - 1997 ja sitten vuonna 2000, jolloin vesitornin kattotasanteen betonireuna korjattiin. Viimeisin korjaus tehtiin 2012, jolloin ulkopuolen betonipinnat kunnostettiin. 

Vesitornia täytetään pääsääntöisesti Hintan vesilaitokselta vesijohtoa pitkin. Vesilaitoksen pumppauksella saadaan aikaan verkostoon vesipaine.

Muraali koristaa alaosaa

Vuonna 2018 Puolivälinkankaan vesitornin alaosaan maalautettiin muraali, jossa on kaksitoista suomalaista eläintä. Taiteilija Timo Tyynismaan taideteos on ollut pidetty, ja sen edessä on otettu lukuisia valokuvia. Maalaus toteutettiin syyskuussa. Muraalin eläimistä järjestettiin nimikilpailu vuonna 2019, ja eläinten nimiksi tulivat seuraavat: 

Kettu Kaunisturkki
Kärppä Lumisäihke
Karhu Metsänmahti
Leppäkerttu Punaviitta
Metso Silkinhohde
Sammakko Hurjahyppy
Sorsa Lammenloiske
Sudenkorento Sinisiipi
Susi Harmaatahto
Talitiainen Aamunlaulu
Pikkuvarpunen Koreahöyhen
Ahven Raitapyrstö

Kerran vuodessa avoimet ovet

Puolivälinkankaan vesitorniin pääsee tutustumaan kerran vuodessa Oulun Päivien aikaan, jolloin vesitornia pidetään auki yleisölle.

Vesitornifaktoja

Korkeus maanpinnasta 55 metriä

Yläkartion halkaisija 52,5 metriä

Jalan halkaisija 11 metriä

Vesitilavuus 6 000 kuutiota

Vesitornin säiliö pestään viiden vuoden välein

Rakennuttaminen
Oulun kaupungin rakennustoimisto v. 1966 - 1969

Suunnittelu
Suunnittelu Oy E. Niemelä ja Insinööritoimisto Maa ja Vesi Oy

Rakennustyöt
Voimarakenne Oy

Printattava kuva vesitornista (pdf)

Tornin tarinat -kilpailun kirjoitukset

Tornin tarinat -kilpailu on päättynyt, onnea voittajalle Marja Anttilalle! Tästä voit lukea kaikki tarinat. 

Rakensimme Oulun vesitornia vuosina 1968-1969 Puolivälinkankaalle. Työ oli monipuolinen ja vaativa. Työtä tehtiin toisinaan kahdentoista tunnin vuoroissa keskeytyksettä. Rakentamisen vastapainoksi hankittiin työmaalle ilmakivääri ja ilmapistooli. Toimiston yhteydessä olevan varaston perälle laitettiin metallilevy, joka toimi taulujen taustana. Alettiin kilpailla henkilökunnan kesken aina taukojen aikana. Vierailijat panivat merkille meidän harrastuksemme ja osallistuivat myös kisaan. Maaleina käytettiin pieniä kansiruuveja, jotka oli laitettu riviin lankun päälle pystyyn kannan varaan. Taulujen asennus oli helppoa ja nopeaa, eikä maksanut paljon. Tulos näkyi heti. Ampumamatka oli noin seitsemän-kahdeksan metriä. Ampumataito alkoi vähän kerrallaan kehittyä ja kiinnostus kasvoi sitä mukaa.

Tämä meidän harrastuksemme kantautui myös betonitehdas Rajavillen tietoon, ja samoin kaupungin palolaitoksen väelle. Kohta toimi kolmen yrityksen kesken joukkue puulaakikisa Rajavillessä. Palokunnassa oli tämä ampumaharrastus toiminut vuosien ajan, joten aluksi olimme altavastaajia. Aikaa myöten kuitenkin alkoi meistäkin olla vastusta. Kisat järjesti kukin vuorollaan. Kaupungin edustajat kävivät kerran vieraineen tutustumassa erikoiseen rakennuskohteeseen Työmaakierroksen jälkeen kahvitilaisuuden aikana joku vieraista näki aseet, ja oli kiinnostunut harrastuksestamme. Pääurakoitsija määräsi minut näyttämään vieraille mitä me osaamme.

Kahvinjuonti oli kesken, tauluja ei ollut ja valot olisi pitänyt laittaa maalia varten.  Äkinät ei auttaneet, olihan leivän isä antanut määräyksen vieraittensa huviksi. Varastonhoitaja äkkäsi, että hän vie taskulampun varaston perälle. Siinä on taulu ja valot. Minulle hän toi pistoolin ja kuulia, ja kaikki odottivat. Ampumamatka kahvipöydästä oli varmaan kymmenen metriä. Otin pistoolin ja tähtäsin istualtaan, enhän muuta voinut. Tähtäimet eivät näkyneet, koska valo häikäisi silmiä, mutta !aukaisin kuitenkin. Valo sammui ja lamppu putosi lattialle, ja vieraat taputtivat muka. Varastonhoitaja haki lampun, painoi katkasijaa ja valo syttyi - eihän se särkynytkään. Otin lampun ja olin äimänä, samalla näin, että katkaisijassa oli luodin ura. Julistin että, eihän se ollut tarkoitus särkeä lamppua vaan sammuttaa! Siinä tuli ansiotonta arvonnousua niin johtajalle kuin palkolliselle.

Näihin aikoihin kaupunki rakensi uimahallin alakertaan ampumaradan. Luultavasti edellä mainituista tapahtumista johtuen minä sain kaupungilta kutsun tulla radan avajaisiin. Virallisten avajaisseremonioiden jälkeen suoritettiin avajaisammunta. Avajaisammunnan varsinaiseksi merkkihenkilöksi oli kutsuttu kiväärin mestariampuja Jussi Pälve, ja harrastelijoiden edustajaksi oli kutsuttu minut. Siinä tilaisuudessa sain seurata mestarin työskentelyä. Minä sain käyttää mestarin asetta muutamaan laukaukseen ja kyllähän se oli outo työkalu. Tuloksia ei luettu eikä vertailtu. Rata todettiin hyväksi ja se tuli tarpeeseen ampumaurheilun harrastajille. Mekin kerkesimme pitää siellä monet puulaakikisat ennen vesitornin valmistumista.

Jorma Aarnipuro

Raudoitusmestari

***

Asuin Oulussa 1970-80-luvulla. Kun tuli vieraita kylään, aina kävimme vesitornissa ihailemassa kaupungin näkymiä. Viimeinen kerta oli vuonna 1983 kesäkuussa. Poikaystäväni kanssa menimme ylös. Siellä pälkähti päähän, että palataan alas portaita pitkin tornin ulkopuolelta. Sitä tunnetta on vaikea kuvata. Pelotti tosi kamalasti ja kaksin käsin pidimme tornista kiinni, että pysymme siellä. Se vaikea kulku oli varmaan tuon suoran osan päällä viisto rakennelma. Se jäi viimeiseksi käynniksi. Vieläköhän uskaltaisin käydä siellä? En tiedä.

Liisamaria

***

Muistan kuinka pienenä koululaisena kävin koululuokan mukana tutustumassa vesitorniin ja meidän piti mennä ulkokautta kapeita portaita pitkin ja suojana oli vain jokin metallinen verkko, ettei putoaisi maahan. Siitä huolimatta se on syöpynyt mieleeni sellaisena kauhukokemuksena, että joka askeleella pelkäsin vain tippuvani alas maahan.        

Kevätretki

***

Perioululainen tuuli vinkuu korvissa ja värisyttää takin alle. Kova tarakka painaa pyllyä jo hieman. Painaudun vielä lähemmäs vaarin lämmintä, polkemisesta tahdissa keikkuvaa selkää. Vihreä anorakki tuntuu ihanalta poskea vasten.

Puiden lomitse näkyy jo vesitorni. Mieleeni muistuu lapselta toiselle, yökylissä peiton alla kuiskuteltu kauhutarina: kuinka talkkari on pimeänä yönä päässyt putoamaan hatulta vesisammioon ja jäänyt ainaiseksi löytymättä. Ja kuinka juurelta pimeinä syysöinä voisi vieläkin kuulla avunhuutoja - turhaan.

- Seppo-vaari, onko tuo vesitorni oikeasti vaaran paikka?

- Kodin merkki se on.

Pian pyörä kaartaakin mummolan pihaan, käännyn kuitenkin varuiksi vielä vilkaisemaan kattojen takana siintävää tornin laakeaa huippua. Lävitseni käy väristys, kun mietin valtavaa vellovaa vesimassaa.

Onneksi mummun pannari odottaa kuumana.

Mummolan maamerkki

***

Vesitorni on toiminut tullista tulleelle hyvänä maamerkkinä, jonka avulla Linnanmaa-Keskusta-väliä oli alkuvuosina helppo suunnistaa. Kun lopulta pääsin vuosien jälkeen vesitorniin ihastelemaan maisemia, näyttäytyi Välivainio aivan uudessa valossa: aivan kuin olisi siirtolapuutarhaa tutkaillut, niin värikästä ja kasveja täynnä olevaa maisemaa oli ilo katsella.

Nepsu

***

Olin 80-luvun lopulla töissä vesitornin vahtimestarina ja kioskin myynnissä. Työpäivän alussa ovien aukaisun jälkeen oli minuutti aikaa kuitata hälytykset pois. Sinä aamuna kuittaus unohtui. Työpäivä alkoi siivouksella. Lattiat lakaistaan ja tapanani oli kuunnella musiikkia siivouksen aikana. Hälytys oli mennyt vartiointiin ja pian oven taakse oli ilmaantunut esimieheni. Musiikki pauhasi enkä kuullut oven takana olevaa henkilöä. Esimiestäni en ollut tavannut aiemmin kuin työsopimuksen allekirjoituksessa. Kun viimein huomasin jonkun olevan oven takana päästin hänet sisään. En tuntenut hänen olevan esimieheni. Mietin, että kovin on tutun näköinen. Ihmettelin kun henkilö alkoi kysellä kaikenlaista. Ei tietenkään paljastanut, että oli tullut hälytyksen takia jos minulla olisi oikeasti ollut jokin hätä. Henkilö kyseli ja kyseli niitä näitä.

Tyyppi alkoi käydä hermoilleni. Mietin, että eihän vesitorni ole edes auki vielä. Mietin, että kuka lie hiippari tänne tullut ja mitä mielessä. Mietin, että miten saan tyypin ulos. Sujuvasti ohjasin esimieheni ulos eli käytännössä heitin pihalle sanojen saattelemana. Viimein hän sanoi kuka on. Voi sitä hävetyksen määrää. Yhdessä naurettiin asialle ja lyötiin kättä päälle. Mutta kyllä hävetti ja pitkään!

Jarmop

***

Kun olin pieni, oli isälläni tapana kertoa UFO-tarinoita aina kun ajoimme Oulun. Puolivälikankaan vesitorni kun muistutti kovasti UFOa tai UFOjen laskeutumisalustaa!

Rovaniemen vieraat

***

Siskoni ja minä olemme kumpikin käyneet vesitornin vieressä olevan Paulaharjun ala-asteen. Muistoja on tältä alueelta monia; suunnistusta, hiihtokilpailuja ja hauskimpana jäi mieleen bussikuskille laulettu kiitoslaulu silmät kiinni, kun hän kiersi vesitornin uimahallireissujen jälkeen. Siskoni palattua sitten myöhemmin maailmalta hän meni naimisiin Pyhän Tuomaan kirkossa ja mikä hienointa - otti hääkuvat vesitornin kupeessa grafittien edessä. Siitä tuli kaunis ja tunteikas kuva.

Sisko

***

Asuttiin puolivälinkankaalla kun olin pieni, käytiin palljon tornissa. Torni on upea ja mahtavat näköalat ja kaunis luonto ja lenkkipolut vierellä.

Puokkarilla asunut Kirsi 

***

Asumme melko lähellä puokkaria ja sen vesitornia ja lasten myötä olemme lähes jokaisena vuonna käyneet vesitornissa avointen ovien aikaan. Vanhemman lapsen kanssa ollaan kuntoiltu portaita ja tutkittu netistä vestornin toimintaa ja tekniikkaa. Vesitorni tuli myös sattumalta ikimuistoiseen kuvaan viime syksynä, kun ekaluokkalaisen kanssa taitettiin ensimmäistä kertaa koulumatkaa Paulaharjun koululle.

Muualta muuttanut 

***

Olen nyt toista kesää unelmieni kesätyössä - saan liikkua luonnon helmassa ja oppia oman alan saloja. Työ on antanut uusia ihmisiä ja kokonaisen uuden kodilta tuntuvan kaupungin elämääni. Ja uskonpa, että juuri Puokkarin vesitornilla on ratkaiseva rooli asioiden kulkuun siinä mielessä, että juuri sen avulla minut ehkä alun perin valittiin töihin! Ai miten? Työhaastattelu meni mukavasti, mutta niin meni varmasti monen muunkin sinä päivänä haastatellun. Tärkeintähän haastattelussa olisi, että jää jotenkin mieleen.

Pomoni oli ajanut etelämpää meitä oululaisia haastattelemaan. Tulin haastatteluun pyörällä, ja nykyinen pomo kysyi, mistä kaukaa pyöräilin niillä pakkasilla. Vastasin, että Puolivälinkankaalta, se iso ufon näköinen vesitorni näkyy motarillekin, niin sieltä. Taisin palautua pomon mieleen kotimatkalla, koska eihän Puokkarin vesitornin ohi voi ajaa maamerkkimöhkälettä huomaamatta. Kotimatkamuistituksen ansiosta taisin jäädä päällimäisenä mieleen, ja nyt työ ja sen mukana tuomat kaikki ihanat asiat ovat minun!

Oona 

***

Suhteellisen uutena oululaisena minulla ei oo mitään ihmeellistä tarinaa vesitornista. Nuorena tyttönä naureskeltiin sen aikaisen hellun kanssa, että se on avaruusalus ja jonain päivänä nousee lentoon.

Muutama vuosi sitten talvella olin koiran kanssa tornin juurella kävelyllä, kun koira huomasi tien laitaa juoksemassa päästäisen, jota piti alkaa metsästää. Siinä se hyppi useamman minuutin puskasta ja lumikasasta toiseen niinku kettu - pää edellä hankeen. Annoin sille kerrankin luvan siihen, kun oli kova pakkanen eikä huvittanut kovin pitkiä kävelyjä tehdä. Sitä oli hauskaa katsella.

Squirrel 

***

Ystäväni oli juuri muuttanut Ouluun Puolivälinkankaalle ja tulimme kaveriporukalla viettämään hänen polttareitaan tänne. Päivä touhuiltiin kaupungilla, ja lopuksi haettiin koko porukalle jättipizza ja suunnitelmissamme oli syödä se ulkosalla, mutta taivaan oli peittänyt tummat pilvet. Onneksi polttarisankari hoksasi, että voisimme levittää vilttimme tornin juureen ja nauttia pizzamme siellä. Niinpä teimme, ja kun alkoi sataa ripsaista, me pysyimme kuivina ja saimme suunnitellun piknikimme ulkosalla. Vesitornista jäi mukava muisto koko porukan mieleen. 

Eevu 

***

Olin kesätöissä verkostopuolella vuosituhannen vaihteen tienoilla ja työn puolesta sain kuulla avoimista ovista vesitorniin. Maan pinnalla muurahaisena kulkiessaan ei edes ymmärrä, kuinka kaunis kaupunki on kaikkine puineen ylhäältä katsoen. Kuinka vaikuttavaa. Onneksi oli kamera mukana ja sain sen puumeren mukaani. Nyt vien lapsiani katsomaan huumaavaa näkymää.

Kesätyttö 

***

Olin 14-vuotias nuorimies kun torni avattiin. Avajaisviikolla kävin siellä usein ja samalla tutustuin opiskelijoihin jotka oli palkattu neuvomaan kävijöitä. Eräänä päivänä kävijöitä oli paljon ja monella kävijällä oli vaikeuksia hissin kanssa, eräs oppaista pyysi minua neuvomaan vieraita hissiin ja niinpä teinkin sen päivän aikan useita hissimatkoja hissipoikana. Sama toistui parin seuraavan viikon aikana lähes päivittäin, ja niin minusta yllättäen olikin tullut epävirallinen hissipoika torniin.

Mukavinta oli, että muutamat hissimatkalaiset antoivat hissipojalle pikkusen riksaa. Hissi meni epäkuntoon useita kertoja alkuviikkojen aikana, mutta minulla oli tuuria enkä jäänyt kertaakaan välille.

Näin jälkeenpäin tapahtuma on minua kiehtonut senkin vuoksi, kun minulla on ja oli silloinkin melkoinen korkean paikan kammo. Ihmettelen, miten uskalsin sitä väliä ajella ja miten uskalsin niinä parina kertana,  kun hissi oli epäkuntoisena paikoilleen jämähtänyt, juosta useaan kertaan portaita pitkin ylös ja alas kertoen tilanteesta muille vieraille.

Edelleenkin muistelen tuota aikaa tornin ohi ajaessani, se on mukava muisto avajaisviikoilta.

Esteri 

***

Olimme sellaisia nuoria huimapäitä 1970-luvulla, kun kävimme kyseisessä vesitornissa.Yksi kerta jäi elävästi mieleen, kun ylös menimme, niin kävimme reunan yli katselemassa upeita maisemia. Joskus menimme myös pummilla sisään.

Jupe

***

Joskus 70-luvun alkupuolella oltiin usein serkkujemme luona kylässä. Asuivat siinä Välivainiolla likellä vesitornia. No pitihän se käväistä tutustumassa torniin ja sitten usein myöhemminkin. Tutustumisreissuillamme oli tapana kiivetä aina niiden näkoalatasanteen suojakaiteiden yli ja käväistä kurkkimassa lipalta suoraan alas. Huikeat oli maisemat ja ymmärsi, kuinka korkealla olimme Piti vaan olla sukkela, ettei kukaan kerkeä hakea

Kookaaves 

***

Paulaharjun ala-aste sijaitsee vesitornin vieressä. Kerran vuodessa pääsimme uimahallille uimakouluun, jonne kuljettiin busseilla, jotka kävivät kääntymässä tien päässä ajamalla vesitornin ympäri. Tapana oli laulaa yhdessä "Paljon kierroksia, paljon kierroksia, vesitornin ympäri kierroksia". Jos kuski painoi kaasua ja ajoi useamman kierroksen, sai hän huikeat suosionosoitukset ja riemun kiljahdukset. Jos lisäkierroksia ei tullut, niin voi sitä buuauksen ja pettymyksen määrää. Bussikierros vesitornin ympäri oli kuin hetki huvipuistolaitteessa.

Koululainen 90-luvulta 

***

Muistan, kun lapsuudessani 90-luvulla käytiin paljon Oulussa perheeni kanssa ja ajettiin Haukiputaalta moottoritietä Ouluun ja käytiin muun muassa aina Raksilan marketeilla ja Anttilassa. Puolivälinkankaan vesitorni oli aina se merkki, että pian ollaan kaupungissa ja riemu alkoi sen nähdessään. Muistan isäni monesti sanoneen moottoritiellä vesitornin kohdalla, että hän on siellä katolla käynyt. Itse en ole koskaan tornissa käynyt, mutta aina siitä ohi mentäessä torni muistuttaa niistä lapsuuden mahtavista Oulun reissuista. Nostalgista.

Michael

***

Lapsuudenkotini on Välivainiolla, joten Puokkarin vesitorni tuli tutuksi. Muistelen, että torniin olisi ollut markan pääsymaksu (toki aika on voinut kullata hinnan noinkin alas). Vesitornin alimmassa kerroksessa oli kioski, josta joskus ostettiin irtokarkkeja. 

Tornista oli huikeat maisemat, mutta tuli meillä kavereiden kanssa hiukan pöljäiltyäkin. Kilpailtiin, kuka meni makaamalla lähimmäksi reunaa ja joskus saatettiin pudottaa joku roska sieltä alas. Muistan, kun kerran alhaalla oli poliisiauto niin oltiin varmoja, että nyt ollaan jääty jostain hölmöilystä kiinni, eikä meinattu uskaltaa tulla alas ja ulos koko tornista.

Nykyään Oulun Päivien aikaan käyn vesitornissa omien lasteni kanssa nostalgisoimassa. Perinne on, että  ylhäältä soitetaan 82-vuotiaalle isälleni ja hän tulee kotipihalleen huiskuttamaan ja me vilkutetaan tornista takaisin. Hyvin näkyy ja joka kerta on yhtä hauskaa.

Syntynyt -71 

***

Sen ainoan kerran, kun pääsimme lapsuudenperheemme kanssa kesälomareissulle Ouluun, niin 4-vuotiaan pikkusiskoni punainen saapas tippui Puolivälinkankaan vesitornin maastoon, eikä sitä koskaan löytynyt.

Punasaapas 

***

Tämä on ehkä lapsuuden aikaisista muistoista ensimmäisiä. Asuttiin Hiidentie 8. Muistan vielä kun olimme perheeni kanssa tornin huipulla ja oli lämmin tuuli. Katselin suojakaiteen takaa huikeita maisemia ihmeissäni. Hieno kokemus ja aikaa taitaa olla ainakin 35 vuotta vierähtänyt. Edelleen tornin ohi ajaessani muistan tuon päivän. Reissusta on tallessa valokuvatkin.

Jani 

***

Oli aurinkoinen ilma, joka takasi hyvän näkyvyyden yli koko Oulun.

Utelias 

***

Oli suuri kokemus 80-luvun alussa käydessämme vesitornin huipulla. Lapsia oli mukana ja pelotti katsella korkeuksista, mutta hauskaa oli.

Sitä aikaa se.

***

En ole vielä käynyt, mutta olisi mukava käydä. Monesti olen ohi ajaessani ihaillut.

Krissi 

***

Olimme 12-vuotiaat pojanvesselit Heinäpäästä. Jo silloin Manskun kans kovia pyöräilemään ja seikkailemaan. Kuinkas ollakaan olimme Puolivälinkankaalla vesitornin kohdalla ja hoksasimme, että eiköhän mennä tutustumaan tuohon rakennelmaan. Meillä oli tietenkin eväsleivät ja limpparit mukana, joten menimme tornin huipulle mässäilemään eväät. Hulluja kun oltiin, niin tietenkin mentiin kaiteen ulkopuolelle istumaan aivan reunalle, jalat roikkuen. Tuumasimme vain, että kyllä nuo eväät maistuvat näin korkeallakin.

Eipä tuota temppua enään uskaltaisi tehdä.

Jouska Heinäpäästä

***

Muutin puolisoni perässä maalta kaupunkiin, Puolivälinkankaalle. Moottoritietä täytyi osata ajaa pohjoiseen ja Puokkarin vesitorni toimi hyvänä maamerkkinä, että tiesin kääntyä seuraavasta rampista. Monta kertaa kävin lenkillä vesitornilla, aina sitä ihmetellen ja ihaillen. Puolivälinkankaalla oli ensimmäinen yhteinen kotimme ja edelleen pidän vesitornia sen merkkinä, tulee lämmin mieli sitä katsellessa ohikulkiessa.

Kainuulainen 

***

Puokkarilla pikkupoikana  70-luvulla  asuneena hieman yli 10 kesäisenä tuli usein käytyä seikkailemassa vesitornissa. Kaikkia urheita ja hullunrohkeita temppuja tuli kavereiden kanssa tehtyä joista vanhemmat eivät tiedä tänäkään päivänä mitään. Temppuja olivat mm. "kuka juoksee nopeimmin tornin yläreunan kaiteen väärällä puolella tornin ympäri tai kuka uskaltaa käydä lähimpänä kurkkimassa  kaiteen väärällä puolella tornista alaspäin. Käytännössä aivan reunalla tuli itsekin käytyä. Omille lapsilleni olen nämä jutut kertonut. Portaita juostiin kilpaa milloin ylös- ja milloin alaspäin. Alakerran kioskista sai halvalla hyviä merkkareita sekä supersalmiakkipastilleja, jotka muistaakseni maksoivat 50 penniä rasia.

Juha 

***

Yhtenä kesän 1969 aurinkoisena viikonlopuuna päätimme lähteä ihailemaan maisemia vesitornin huipulta. Toukokuussa syntynyt tyttäremme veteli makeita unia lastenvaunuissa, jotka jätimme tornin oven viereen. Nousimme ylös hissillä ja ihailimme tovin allamme leviävää kaupunkia. Tullessamme hissillä alas menopelimme juuttui yhtäkkiä matkalle eikä suostunut hievahtamaankaan, vaikka painelimme koko nappularepertuaarin läpi useampaan kertaan. Kauhu alkoi täyttää mielemme, kun mitään ei tapahtunut: isä ja äiti vankina 30-40 metrin korkeudessa kolkossa tornissa ja parikuukautinen lapsi yksin vaunuissa tornin juurella. Korkeimmat voimat ilmeisesti tunnistivat hätämme, kun hissi omia aikojaan lähti liikkeelle ja pääsimme alas.  Helpotuksemme oli suunnaton, kun puolen tunnin poissaolomme jälkeen lopulta näimme tyttären nukkuvan edelleen sikeästi aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mutta yhä vieläkin 50 vuoden jälkeen, kun ohitamme tornin, nuo kauhujen minuutit palaavat mieleemme. Tornissa ei ole tuon tapahtuman jälkeen tullut vierailtua - mikä lienee syynä.

Anatoli 

***

Kun olin pieni, isä vei meidät käymään Puokkarin vesitornissa kun tuli vieraita - kovin montaa nähtävyyskohdetta Oulussa ei ollut. Näköala oli huikea ja lapsesta jännittävä. Koska asuimme pohjoispuolella, vesitornin ohi ajettiin päivittäin ja niin ajoin itsekin vuosikaudet kun kuljin kaupungissa töissä.

Maakari 

***

Puolivälinkankaan vesitornilla oli kaikille avoin tutustumispäivä vähän sen jälkeen kun olimme muuttaneet Keski-Suomesta Ouluun. Oli hienoa päästä katsomaan uutta kotikaupunkia tornin huipulta ja etsiä jo tuttuja paikkoja. Tapahtuma tulee mieleen joka kerta tornin ohi ajaessamme.

Johanna 

***

Alakouluikäisenä kuljin Puolivälinkankaan kirjastoon Välivainiolta. Jo, kun tulin alikulkutunnelissa lähemmäs vesitornia, aloin juosta. Olin varma, että muriseva vesitorni kaatuu päälleni ja juoksin mennen tullen niin kauan, että olin varma, etteivät tornin  sirpaleetkaan lennä päälleni, jos se kaatuu! Nyt tiedän, että moottoritieltä kuuluva liikenteen ääni oli se murina, jonka kuulin, eikä kaatuva torni!

KristiinaL

***

Asuttiin Välivainiolla 70-luvun puolessa välissä. Kesäisin oli helppoa ja mukavaa piipahtaa vesitornille katselemaan kaupunkia. Helppoa siksi kun se oli aina auki kun sinne yritti. Jännääkin se kymmenvuotiaan mielestä tietenkin oli.

Kt37

***

It was a surprise to me to find a few frames of Oulu when I was scanning my late father's old negatives. We don't know who these people are on the pictures, but the images were taken on the top of the water tower in 1974. He was backpacking and hitchhiking through Northern Europe in his early 30s. He was from Hungary, and I guess his love of Finland was contagious, because me and my wife ended up  moving to Oulu 8 years ago and now we have our own family growing rapidly here. 

Levi

***

Pikkutyttönä 70-luvulla vesitorni oli auki muistaakseni päivittäin. Silloin alakerrassa oli pikku kioski mistä ostettiin tikkarit ja kiivettiin portaita ylös katselemaan maisemia. Hissillä ei uskallettu mennä. 

Anne puokkarilla kasvanut

***

Olin kesätöissä 1970-luvun puolivälissä rakentamassa Pyhän Tuomaan kirkkoa. Meillä oli työmaaparakit lähes vesitornin juurella, mutta sinä kesänä ei nuorella miehellä ollut aikaa käydä ylhäällä; myöhemmin olen siellä joskus käynyt. Insinöörirakentajat oli rakennusliikkeen nimi.

Työkaverina minulla oli toinen kesäpoika, joka oli juuri saanut kevarikortin ja tietysti tuli Kawasakillan töihin. Hänellä oli tapana tulla moottoritietä ja oikaista juuri vesitornin kohdalla ojan yli työmaaparakille. Eräänä sateentihkuisena aamuna hän sitten tuli nilkuttaen töihin ja kertoi kaatuneensa jarruttaessaan liukkaalla asfaltilla ja rikkoneensa moottoripyöränsä, mutta onneksi ei pahemmin itseään, kun oli kesärahoillaan juuri ostanut hienon nahkahaalarin. Kaveri ei tietenkään uskaltanut kertoa pomolle, vaan konkkasi urhoollisesti koko työpäivän. Pari viikkoa kevari oli korjauksessa, nahkapuku parsinnassa ja polkupyörä nöyrästi käytössä, mutta heti Kawan kuntoon saatuaan tuli sillä taas töihin. Tietenkin oikaisten vesitornin kohdalla ojan yli, koska se oikaisi pari sataa metriä!

Jokke58 

***

Vesitorni toimi maamerkkinä tutustuessa Ouluun pyörällä ja auttoi oikean reitin valinnassa. Näkyi sopivan kauas ja tiesi missä suurinpiirtein oli kulkemassa ja minne suuntaan pitäisi lähteä.

UusOululainen