Tulevaisuuden liete Tulevaisuuden liete

Muutoksiin mukautuvat lietteen käsittelyketjut ja ratkaisut,
case: Oulun Vesi

Oulun Vesi valmistelee lietteenkäsittelyn kilpailutusta, jonka avulla hankitaan kestävän kehityksen mukainen lietteenkäsittelyratkaisu Taskilan jätevedenpuhdistamon lietteille. Lietteen määrä on noin 35 000 t/vuosi ja suunniteltu sopimuskausi on noin 10 vuotta. Palvelun tulee kattaa olennaiset osat käsittelyketjua ja mukautua toimintaympäristön ja lainsäädännön muutoksiin sopimuskauden aikana.

Yhteistyökumppaneita haetaan uuden hankintalain mukaisella innovaatiokumppanuusmenettelyllä, jossa kehitetään tarpeisiin mukautuvia ratkaisuja yhteistyössä tilaajan ja tarjoajan kesken.

Markkinavuoropuhelun aloitustilaisuus järjestettiin 27.11.2017 Hotelli Lasaretissa ja paikalla oli yli 60 osallistujaa. Tammikuun 2018 aikana toteutettiin markkinavuoropuhelun osana kahdenkeskisiä neuvotteluita potentiaalisten kokonaispalvelun päätoteuttajien kanssa. Neuvotteluihin oli mahdollista osallistua myös yhdessä alihankkijan/kumppanin kanssa tai konsortiona.

Toinen palveluntarjoajille suunnattu yhteinen tilaisuus järjestettiin 22.2.2018 Hotelli Lasaretissa. Tarjolla oli mm. tietoa innovaatiokumppanuuden sopimusehdoista sekä verkostoitumismahdollisuuksia yrityksille. Molempien tilaisuuksien esitykset ovat ladattavissa sivun oikean reunan hyödyllisten linkkien alta.

Toinen neuvottelukierros järjestettiin maalis-huhtikuun aikana, minkä jälkeen hankinnan valmistelu on edennyt suunnitellusti. Oulun Veden tavoitteena on julkaista hankintailmoitus elokuun alussa, joten tarkkailethan Hilmaa tuolloin, mikäli aiot osallistua tarjouskilpailuun.

Liity allaolevalla lomakkeella postituslistallemme, jolla tiedotamme markkinavuoropuheluun ja hankintaan liittyvistä asioista.

Tarkemmin hankkeesta

Oulun Vedellä on käynnissä Tekesin rahoittama, kaksivuotinen Muutoksiin mukautuvat lietteen käsittelyketjut ja ratkaisut, case: Oulun Vesi -hanke.

Oulun Vesi tavoittelee kokonaispalveluna kestävän kehityksen mukaista, toimintavarmaa ja kustannustehokasta lietteenkäsittelyratkaisua, joka on mukautettavissa toimintaympäristön ja lainsäädännön vaatimusten muuttuessa. Hanke poikkeaa aiemmista Suomessa toteutetuista lietteenkäsittelyn hankkeista siinä, että tässä haetaan mukautuvuutta ja ratkaisuja, joihin mm. PK-yritykset voivat tuoda lisäarvoa.

Lietteen jatkokäyttö toteuttaa hyvin kiertotalouden periaatteita, mutta nykyisten käsittelyketjujen osalta eletään muutosvaihetta. Peltokäytölle on jo olemassa markkinalähtöisiä rajoituksia ja perinteisiä jälkikäsittelymenetelmiä, kuten kompostointia, ei enää suosita. Ympäristölupien saaminen on vaikeutunut ja tulevaisuudessa on mahdollista, että käsittelymenettelylle asetetaan lainsäädännöllisiä vaatimuksia tai rajoitteita. Kiertotalouden periaatteiden mukaisesti tulisi tavoitella korkeamman jalostusasteen tuotteita sekä ravinteiden hyödyntämistä turvallisesti ja tehokkaasti siten, että jatkokäyttöä haittaavat haitta-aineet saadaan poistettua. Myös raaka-aineiden jäljitettävyys korostuu, joten käsittelyketju ja syntyvässä tuotteessa olevat haitta-aineet on tunnettava.

Haasteena on löytää olennaiset osat kattava, muutoksiin mukautuva lietteen käsittelyketju. Ratkaisuna voisi olla innovaatiokumppanuuteen perustuva yhteistyö, jossa kehitetään tuotteita, käsittelytekniikoita tai palvelukokonaisuuksia yhteistyössä tilaajan ja tarjoajan kesken.

Lisätietoja innovaatiokumppanuudesta

Innovaatiokumppanuus kannustaa tiiviiseen yhteistyöhön tilaajien ja tarjoajien välillä.

Innovaatiokumppanuus on julkisen hankintamenettelyn muoto, jossa tilataan ensi vaiheessa kehitystyötä tai suunnittelua ja joka tähtää sellaiseen tuotteeseen, palvelukonseptiin tai urakkaan, jota ei sellaisenaan tiedetä löytyvän markkinoilta. Toimittajan edellytetään kehittävän ideaansa tai konseptiaan innovaatiokumppanuuden aikana sellaiseksi, että se lopulta tyydyttää hankintayksikköä. Lopullisena tavoitteena on siis mahdollisimman hyvin tilaajan tarpeita vastaava hankinta.

Innovaatiokumppanuuden perusidea ja etu muihin käytössä oleviin hankintamenettelyihin on se, että kehitysvaiheen jälkeen kehityksen kohteena olleita tuotteita tai palveluita ei tarvitse erikseen kilpailuttaa, vaan hankintayksikkö voi ostaa niitä suoraan menettelyssä mukana olevilta.

Menettely käynnistetään hankintailmoituksella, jossa määritellään se, minkälaisilla valmiuksilla varustettuja yrityksiä halutaan kumppaneiksi, sekä ne vertailuperusteet, joiden perusteella valitaan varsinaiseen innovaatiokumppanuuteen mukaan pääsevät toimijat. Valinnassa noudatetaan neuvottelumenettelyä, jossa soveltuvuusvaatimuksen täyttäneistä tarjoajista valitaan neuvottelumenettelyyn joukko toimijoita, joiden alustavien ehdotusten pohjalta hankintayksikkö neuvottelee kunkin kanssa erikseen. Neuvottelujen päätyttyä hankintayksikkö tekee päätöksen, jolla valitaan varsinaiset innovaatiokumppanit. Innovaatiokumppaneiksi voidaan valita yksi tai useampi yritys tai muu toimija.

Innovaatiokumppaneiden valinnasta alkaa varsinainen innovaatiokumppanuus, jonka aikana tehdään sekä kehitystyö että sen jälkeinen mahdollinen toimitus. Kyseessä on sopimuskausi, jonka aikana kumppanit kehittävät tuotetta, palvelukonseptia tai urakkasuunnitelmaa luonnoksesta prototyyppiin tai vastaavaan ja siitä edelleen mahdollisesti pilottivaiheeseen.

Innovaatiokumppanuus-käsikirja

Sähköpostilistalle ilmoittautuminen
Det här fältet är obligatoriskt.
Det här fältet är obligatoriskt.
Det här fältet är obligatoriskt.
Det här fältet är obligatoriskt.

Yhteystiedot

Kehittämispäällikkö Sara Alanärä
p. 044 703 3851

Projektikoordinaattori Outi Virtasalo
p. 040 586 3022

sähköposti: etunimi.sukunimi@ouka.fi

Hyödyllisiä linkkejä

Yritystilaisuuden 22.2. esitykset

Aloitustilaisuuden infomateriaali

Aloitustilaisuuden esitykset

Innovaatiokumppanuus-käsikirja. Tekes 2017