Ajankohtaista

< Takaisin

Rajakylässä saneerataan kesällä katuja

Rajakylässä Kurjenpolven ja Valmutien katujen ja vesihuollon saneeraustyöt alkavat tällä viikolla. Saneerauksen yhteydessä uusitaan katualueella olevat vesihuollon verkostot kokonaisuudessaan. Saneerauksen yhteydessä uusitaan myös hulevesiverkosto ja katurakenteet. Alueen vesihuollonverkostot ovat käyttöikänsä lopussa, joten uusiminen on välttämätöntä, jotta varmistetaan vesihuollon häiriötön toiminta tulevaisuudessa. Työ etenee vaiheittain, ja työt ovat täysin valmiina elokuun 2023 loppuun mennessä.

Asukkaille työstä saattaa aiheutua jonkin verran haittaa. Liikenne joudutaan sulkemaan saneeraustyön kohdalta, mutta työt suunnitellaan siten, että asukkaille aiheutuva haittaa jää mahdollisimman vähäiseksi. Urakoitsija tiedottaa tarkemmin työn vaikutusalueella olevia kiinteistöjä, jos vedenjakeluun tulee katkoksia. Vedenjakelun muutokset voivat aiheuttaa veden väriin tilapäistä muutosta. Saostumat poistuvat juoksuttamalla vettä hanasta.

Jos työmaan aikana havaitaan haitallista tärinää, kiinteistöjen tulee ilmoittaa asiasta urakoitsijalle:

JP-Matic Oy
Marko Ylitalo
puh. 050 400 6882

JP-Matic Oy
Marko Räihä
045 891 14430

Jakolinkki

Ajankohtaista tietoa koronaviruksesta osoitteessa www.ouka.fi/korona