Ajankohtaista

< Takaisin

Taskilan jätevedenpuhdistamon satsaukset näkyvät puhdistustuloksissa

Tehokkaalla jätevedenpuhdistuksella turvataan vesistöjen veden laadun säilyminen.  Taskilan jätevedenpuhdistamo käsittelee 200 000 asukkaan ja palveluiden jätevesiä yhteensä yli 17 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Viime vuosina tehdyt hankinnat ja jätevedenpuhdistamisen tehostaminen ovat entisestään parantaneet puhdistustulosta ja vähentäneet ympäristön kuormitusta.

Syksyllä 2018 otettiin käyttöön Suomen suurin kalvosuodatustekniikkaan perustuva laitoslaajennus, mikä paransi puhdistustuloksia. Laitoksen avulla esimerkiksi fosforin ja typen määrät on saatu laskuun. Kalvosuodatus poistaa tehokkaasti kaikki yli 40 nanometrin epäpuhtaudet, joihin kuuluvat mm. bakteerit. Laitoksen toimintaa parannetaan koko ajan, ja puhdistustulokset tulevat entisestäänkin paranemaan, kun sekä laitos että uusi lietteenkuivaus saadaan toimimaan parhaalla tavalla.

Uusi lietteenkuivatusrakennus käyttöön ensi keväänä

Taskilaan on rakenteilla uusi lietteenkuivatusrakennus, joka valmistuu keväällä 2021. Uudessa lietteenkuivatusrakennuksessa on lukuisia tekniikoita, jotka tehostavat lietteen käsittelyä. Liete esimerkiksi puretaan suoraan varastosiiloista auton lavalle. Uusia kuivaimia tulee neljä; kaksi ruuvikuivainta ja kaksi linkoa. Lisäksi ennen kuivausta liete käsitellään lietevälpillä, jotka poistavat epäpuhtauksia lietteestä ennen kuivatusta. Hankkeen kustannusarvio on 11,5 miljoonaa euroa.

Jakolinkki

Katso ajankohtaista tietoa koronaviruksesta Oulussa ja toimintaohjeet osoitteessa www.ouka.fi/korona