Ajankohtaista

< Takaisin

Hintan vesilaitoksen laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville

Yhdyskuntalautakunta on päättänyt käynnistää Hintan vesilaitoksen laajennusta koskevan asemakaavan muutoksen ja asettanut sitä koskevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville. Vesilaitoksen laajennuksen rakentaminen alkaa 2022 ja se valmistuu alkuvuodesta 2023. Hintan vesilaitoksen yhteyteen rakennetaan uusi nykyisentyyppinen laitosyksikkö. Lisäksi rakennetaan uusi puhdasvesiallas ja yhdysvesijohto Hintan ja Kurkelanrannan vesilaitosten välille sekä myöhemmin varavedentuloallas.

Nykyiset kaksi vesilaitosta eivät riitä turvaamaan vedenjakelua kahdestaan.  Oulun Veden on pystyttävä turvaamaan puhtaan veden riittävyys kaikissa tilanteissa myös häiriötilanteissa. Vedensaannin turvaaminen on Oulun kaupungin talousarviossa arvioitu kaupunkitason riskiksi. Vesilaitoksen laajennus on välttämätöntä, sillä väestöennusteiden mukaan vedenkulutus kasvaa Oulussa vuoteen 2050 mennessä. Uuden laitosyksikön valmistuttua Oulun kaupungin kapasiteetti olisi riittävä.

Myöskään nykyisten, vanhenevien laitosten perusparannusta ei voida aloittaa ennen laajennusta, sillä vain lisäkapasiteetti voi turvata riittävän vedentuotannon noin vuoden kestävän saneerauksen aikana. Nykyisellään jompikumpi vesilaitoksista voi olla käyttämättömänä vain kahdeksan tuntia.

Vesilaitoksen laajennuksen vuoksi Oulujoen rannan kolmen tontin rakennukset joudutaan purkamaan ja tontit ottamaan vesilaitoksen käyttöön. Yhdellä tonteista sijaitsee Myllyojan asukastupa, jolle kaupunki selvittää korvaavia tiloja. Oulun kaupunki tulee korvaamaan yksityisille maanomistajille tontin ja rakennusten menetykset.

Lisätiedot laajennuksesta: Oulun Veden johtaja, Jouni Lähdemäki p. 044 703 3810

Hankkeen nettisivut Hintan vesilaitoksen laajennus ja UKK

Oulussa kantakaupunkilaisten talousvesi valmistetaan Oulujoen vedestä. Vesi puhdistetaan Hintan ja Kurkelanrannan vesilaitoksilla. Hintan vesilaitos sijaitsee joen pohjoispuolella ja Kurkelanrannan puhdistamo joen eteläpuolella. Näistä kahdesta Hintan vesilaitos on päävesilaitos, jossa puhdistetaan yli puolet kaupunkilaisten vedestä. Kahdessa vesilaitoksessa tuotetaan puhdasta vettä yli 150 000 asukkaalle.

Jakolinkki

Linkki toiminta-alueeesen
Linkki häiriötiedotekarttaan

Asioi verkossa

 

Anna palautetta

Mittarilukeman ilmoittaminen 

Liittymissopimuksen tilaus

 

Sprinkleriliittymissopimuksen tilaus

Liitoslausunnon tilaus

Ilmoitus omistajanvaihdoksesta

Vuokralaisen laskutuksen päättäminen

Karttaotteen tilaus